Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2008.

Virkattu talvihattu

Kuva
Virkattu talvipipo on tehty samasta kirjavasta sekoitelangasta kuin neulotut tumput. Hattu on yksilöity koristelemalla se ketjuvirkkauksella. Itseasiassa idea lähti siitä, että lanka loppui kesken. Virkkasin reunuksen ja nyörit hieman samantyylisellä langalla ja kun hattu sitä ehdottomasti vaatimalla vaati, niin pitihän sitä hieman koristaa. Siispä ketjuvirkkasin siihen hieman koukeroita yhtäläisen kokonaisuuden aikaan saamiseksi. Tässä kuvassa hattu takaa .. Hattu edestä näyttää tältä. Etureuna ylettyy silmien yläpuolelle. Hattu sivulta. Takaosa ulottuu syvälle niskaan asti. Korville ulottuvat läpät suojaavat herkkäkorvaa tuulelta ja tuiskulta. Hattu on kevyt, mutta hyvin kuosissaan pysyvä. Se ei hiosta, kuten monet villalangat. Hiuksiakaan se ei sähköistä, joten pitääpä etsiä tuon langan vyöte ja lisätä tänne.

Huopatossu

Kuva
HUOVUTETTU Tossu itselle tai minitossu avaimenperäksi tai maskotiksi! Huovutuksessa tarvitset villan lisäksi: Lämmintä vettä, Marseille-saippuaa (Le´Cat) ja/tai Mäntysuopaa. Kaavaan käy elintarvikemuovi, retkipatjasta tai routalevystä leikattu kaava. Pahvista tai muovitabletista tehty kaavakin käy. Pöydän suojaksi käy vahakangasliina tai jos vesipiste on lähellä, pyyhe tiskipöydällä tai kylpyhuoneen lattialla on hyvä alusta. Retkimatolla on hyvä huovuttaa esim. ulkona nurmella. Itselle sopivan tossun saa, kun piirtää kaavan omasta jalasta ja suurentaa sitä puoleen ja toiseen n. 2 - 3 cm. Huovasta leikataan kaavaa käyttäen palat: toinen kerros toiseen suuntaan ja toinen toiseen suuntaan. Paksuihin tossuihin, tehdään vielä kolmas kerros. Leikatessa jätetään saumavaraa n. 4 cm, jotta kaava saadaan huovutettua piiloon. Tässä pikkutossussa saumanvaraa oli n. 2 cm Kaikki osat kannattaa ensiksi leikata valmiiksi ja samalla voi suunnitella väritykset ja kuvioinnit. Kuviot laitetaan ensimmäis...

Punaiset tumput

Kuva
Joulu on onnellisesti ohi, mutta punaisesta en näköjään vielä ole päässyt siirtymään eteen enkä taakse . Tein pitkästä aikaa neulomalla lapaset. Jostain oli tarttunut ostoskoriin tällainen kirjavainen kerä lankaa, josta nämä tumput saivat muotonsa ja kuviot. Parittomia ovat, kun ovat niin erilaiset kuvioitukseltaan. Mutta niinpä taitavat olla kädetkin, toinen tekee toista, samalla kun toinen touhuilee aivan jotain muuta. Passelit siis pitäjälleen.

Neulatyyny

Kuva
Ristipistoin muliinilangalla pellavakankaalle kirjottu lintupari koristaa neulatyynyn etupuolta. Takana on tiivis pvl-painokangas. Neulatyyny on koottu niin, että molemmat puolet on ensin kiinnitetty pahvisen sydämen päälle, täytteeksi laitoin koirankarvaa. Seuraavaksi puoliskot on ommeltu yhteen ja huoliteltu pvl-langasta punotulla nyörillä. Koristeeksi laitoin puuhelmet.Vaikka malli saattaa saada arvelemaan sen olevan karjalan kirjonnan aiheita, se on itseasiassa ranskalaista alkuperää. Ostin tämän tarvikepakkauksen Taikasormet -messuilta Joensuusta. Pakkaus sisälsi ruutumallin, pellava ja pvl-kankaan, mulinilangan ja neulan. Tätä mallia saa sen maahantuojalta, jonka sivuilta löytyy myös parempi ohje tämän tekemiseen. http://www.violarium.com/index.php?main_page=extras&sivu=54